Malin naisista

Malissa ei töiden puitteissa juurikaan kohtaa naisia. 

Kyllä naisia koko ajan on kaikkialla. Heidän kanssaan tulee vaihdettua pari sanaa niistä näistä, Malin kylmenevästä säästä, perheen kuulumisista ja niin edelleen. Vastaukset ovat aina samanlaisia, vuodenajan sää on viileä ja perheelle kuuluu aina hyvää.

Eikä muulla tavalla tavan mukaan oikein voisikaan vastata.

Töissä kaikki ne keskustelut, joissa olen päässyt edes hieman ymmärtämään Guineaa pintaa syvemmältä, olen käynyt miesten kanssa. Kaikkialla minne menenkin, on aina miesten vastaanotto. Tilaisuutta keskustella naisten kanssa vakavasti esimerkiksi yhteiskunnallisista asioista ei ole tarjoutunut kovinkaan usein luontaisesti. 

Se kertoo paljon yhteiskunnasta.

Indigon hanke tähtää ennen kaikkea alueen naisväestön elinolojen parantamiseen. Luonnollisesti myös naisten pitäisi olla toiminnan keskiössä.

Kokemukseni mukaan naiset pysyttelevät täällä usein taka-alalla, eivät pidä itsestään ääntä tai aktiivisesti astu esiin samalla tavalla kuin miehet.

Sellaisiksi naiset kuulemma kasvatetaan täällä, minulle kerrotaan. 



Aamiaisella

Istun naapureitteni Aissatoun ja Fatoun kanssa aamiaisella kotona Aubergella. Haluan kysyä muutaman asian naisten asemasta Guineassa.

Olen tottunut näkemään molemmat useimmiten hillittyinä. Aluksi molemmat ovatkin hieman vaivaantuneita ja ujoja, kun kysyn, millainen on guinealaisen naisen rooli perheessä ja yhteiskunnassa ylipäänsä.

Arjessa nainen on vaimo, puoliso, huoltaja, siivooja, ruoanlaittaja, pyykkäri. Nainen hoitaa kodin ja lapset, he luettelevat hitaasti.

Fatou ei ole käynyt koulua. Hän osaa lukea ja kirjoittaa hieman. Lapsuutensa Fatou vietti kotitöitä tehden. Ranskaa hän oppi kuuntelemalla muita. Aissatou on opettaja alakoululla.

Lopulta käy niin, että ”muutaman” asian kysyminen muuttuukin kahden tunnin mittaiseksi tuliseksi keskusteluksi. Äänensävy tiukkenee ja puhe nopeutuu.

– Naisten elämä täällä on usein kärsimystä! Fatou sanoo. Aissatou nyökyttelee vieressä ja sanoo:

– Naisten pitää kestää työttömyyttä, huonoa ruokavaliota, rahapulaa. Eivätkä naiset saa päättää omista tekemisistään ja menemisistään, naimissa olevat joutuvat kysymään kaikkeen luvan mieheltään, naimattomat vanhemmiltaan.

Miehen rooli on käydä töissä ja elättää perhe. 

Mutta myös valtaosa naisista osallistuu elannon hankkimiseen. Heidän on useimmiten pakko. Palkat ovat usein surkeita, eikä pelkkä miehen työskentely riitä koko perheen elättämiseen millään. 

Tai ainakaan, jos haluaa edes hieman myös nauttia elämästä, ostaa älypuhelimen ja uusia vaatteita.

Malissa on enemmän naisia, kuin miehiä. Miehet ovat lähteneet muualle töiden perässä, naiset ovat jääneet tänne. Hei eivät useimmiten voi lähteä noin vain.  –Katso markkinoita! Pelkkiä naisia myyjinä, Aissatou sanoo.

Guineassa on tavallista, että miehellä on useampi vaimo. Monella on kuulemma kaksi tai kolme, joskus jopa viisi. Perheen sisäinen dynamiikka saattaa silloin olla haastavaa.

Joskus jotkut miehet eivät kerro ensimmäiselle vaimolleen, että ottavat toisen.

– Mustasukkaisuutta on paljon! Edellinen vaimo ei välttämättä hyväksy uutta vaimoa, ja näiden välille saattaa syntyä kilpailua ja kitkaa. Se rasittaa perhesuhteita, Fatou kertoo.

Eräällä tuttavallani täällä on neljä vaimoa, mutta tämän omien sanojen mukaan vaimoja on todellisuudessa vain kolme, koska ensimmäinen ei pystynyt saamaan lapsia. Naisen arvo määritellään usein edelleen sen kautta, miten hän kykenee täyttämään ”velvollisuutensa” naisena.

Tytöt menevät kuulemma useimmiten naimisiin 18-20-vuotiaina, jotkut jopa 15-vuotta täytettyään. 13-vuotiaita lapsimorsiamiakin Fatou ja Aissatou ovat nähneet, vaikka se on kiellettyä. Miehet menevät naimisiin ensimmäisen kerran kenties 25-vuotiaina, monet kuulemma vasta kolmikymppisinä tai sen jälkeen.

Nykyään yhä useampi tyttö pääsee kouluu ja ennen kaikkea jatkaa koulussa. Mutta aikainen naimisiinmeno ja raskaudet kuulemma yhä katkaisevat liian monen tytön koulu-uran kesken. 

Sitäkin Malissa kuulemma tapahtuu, että jotkut miehet kieltäytyvät puhumasta naisten kanssa vakavista asioista yksinkertaisesti siksi, että nämä ovat ”vain” naisia.

– Guinean naisia pitäisi rohkaista! He tarvitsevat tukea ja esimerkillisiä, vahvoja naispuolisia esikuvia, Fatou sanoo.

Aissatou komppaa ja jatkaa:

– Naiset pitävät tätä yhteiskuntaa pystyssä!

Lopuksi naiset kertovat kiukkuisesti pauhaten, kuinka Suomi 100 –juhlissammekin vierailleen, raskaana olleen naapurini Kadiatoun synnytys oli alkanut juhlia seuraavana päivänä. Kadiatoun aviomies ei ollut ensin suostunut päästämään tätä sairaalaan, eikä sittemmin suostunut päästämään tätä lähtemään sinne mopotaksilla.

Naapurin naiset olivat pakottaneet Kadiatoun lähtemään. Hän oli lopulta kävellyt kilometrikaupalla varvastossuissa kuoppaista tietä sairaalaan synnyttämään. Parin ensimmäinen lapsi selässään, koska mies ei suostunut lapsenvahdiksi.

Lähden töihin ja mietin, onkohan naisten tilanne muualla Guineassa yleisesti ottaen samanlainen, kuin täällä pohjoisen periferiassa. Ehkä Conakryssä on erilaista. 


Varovasti mäessä 

Seuraavana päivänä kiipeämme Lansa-vuorelle. Huipulle johtaa kapea, vaikeakulkuinen ja paikoitellen umpeenkasvanut polku. Pienet kivenmurikat, cailloux, liukuvat kenkien alla. Isot kivenlohkareet pakottavat ponnistamaan ylös jyrkässä nousussa. Yritän saada oksista kiinni, etten putoaisi. Piikkiset oksat repivät ihon rikki. Ikään kuin vuori yrittäisi vastustella vierailijoita ja haluaisi olla rauhassa.

Kylän lapset tulevat saattamaan. He juoksevat varvastossuissa pitkin reittiä ja hyppivät ketterästi kivillä ja oksilla. Lansan lapset ovat tottuneet maastoon.

Doucement, doucement, he sanovat, kun liukastelen kivimurskassa.

Yksi vanhimmista tytöistä värvää itsensä henkilökohtaiseksi oppaakseni. Hän hätyyttelee muita lapsia pois ja huolehtii ylpeästi löytämästään turistista.

Ylhäällä katselen Malin vuoria ja vuoria Malin jälkeen. Ne jatkuvat silmänkantamattomiin.

Lansalla