perjantai 17. marraskuuta 2017

Malin kansainvälinen lentoasema ja muita utopioita

 – Allons-y! Ajetaan Senegaliin! Minä haluan nähdä Senegalin! Idrissa huutaa ja pärisyttelee moottoripyörän kaasua. Aivan Senegaliin asti emme tosin ole lähdössä. Tarkoituksenamme on kiertää seuraavan vajaan parin viikon aikana kaksikymmentä Malin hallintoalueen kylää ja alkukartoittaa kyläläisten hygieniakäsityksiä ja –tottumuksia.

Indigo aloittaa ensi vuonna kylissä hygienia- ja sanitaatiokoulutukset, ja testaa kompostoinnin mahdollistavien kuivakäymälöiden rakentamista alueelle. Niihin saattaa liittyä sosiokulttuurisia haasteita. Paikalliset ovat tottuneet maahan kaivettaviin käymäläkuoppiin ja vedenkäyttöön sanitaatiossa. Vesi on tärkeä elementti paikallisille siksikin, että ennen jokaista päivän viittä rukoushetkeä on peseydyttävä.

Juoksevaa vettä Malissa ei tietenkään ole, joten mitään vesivessan kaltaisia luksuriteetteja täältä on turha etsiä. Muutamalla pöntönvetäisyllä Suomessa vedetään saman verran vettä alas kuin täällä saatetaan koko päivän aikana käyttää kotitalouden ruuanlaittoon ja peseytymiseen. 

Lähdemme matkaan kuuden hengen porukalla kolmen moottoripyörän saattueena. Matkan varrella avautuu Pohjois-Guinean ylängön huikean kauniit maisemat vuorineen ja vehreine laaksoineen. 

Ajamme tasaisen maaston halki. Se on kivikkoisessa ja kuoppaisessa Malissa harvinaisuus. – Tähän tulee Malin kansainvälinen lentoasema! Guinean Indigon koordinaattori Sow sanoo ja pysäyttää samalla moottoripyörän laakealla, jota paikalliset tosiaan jo nimittävät lentokentäksi.

– Se avataan vuonna 3000! Haha! 

Tosiaan. Aivan heti malilaiset eivät tule saamaan lentokenttää. – Välillä on vaan pakko nauraa. Meillä on niin lukemattomia ongelmia, ei sähköä, ei juoksevaa vettä, paljon sairauksia ja köyhyyttä. Huumori auttaa jaksamaan, Sow sanoo, osoittaa viereistä vuorta ja vaihtaa aihetta. 

– Näetkö tuon antennin? Tuolla ylhäällä me olimme sunnuntaina. 

Niinhän me olimme. Loura-vuorella. Se on yksi Malin upeimmista nähtävyyksistä, tähän mennessä lempipaikkani koko hallintoalueella. Nuoret juhlivat siellä esimeriksi joulua ja uutta vuotta. He menevät kuulemma istumaan niin lähelle reunaa, että yksikin kohtalokas tönäisy tai vahvempi tuulenpuuska voi töytäistä heidät alas. 

Pelkkä ajatus sai jalkani veteliksi, kun seisoin kolmen metrin päässä kielekkeeltä, enkä uskaltautunut puhaltavassa Harmattanissa lähemmäs. Näin sieluni silmin, kuinka reunalla istuvien malilaisteinien jalat heiluvat varman kuoleman yllä. Selkeällä säällä huipulta näkee Senegaliin ja Malin valtioon, mutta nyt Harmattanin hiekkapöly Saharasta peittää näkyvyyden. 

Onko kukaan koskaan pudonnut? kysyin. – Ei koskaan! Ei täällä mitään tapahdu, Sow sanoi. Vielä, ajattelen suomalaisiin turvallisuuskäsityksiin tottuneena. 

Sow käynnistää jälleen moottorin ja viiletämme halki kylien ja kumpujen kohti Pétalia, josta aloitamme hygieniakyselyiden tekemisen. Pétal tarkoittaa suomeksi kalliota tai kivenjärkälettä. Se on huikaisevan kaunis kylä kenties viiden kilometrin päässä Malin keskustasta. Olen niin maisemien pauloissa, että menetän matkan varrella käsityksen todellisesta etäisyydestä. 

Pétal on nimensä veroinen. Se uinuu hiljaisuudessa vehreiden kumpujen ja kallioiden keskellä. Sen rinteillä kasvaa arabiankahvia, papaijaa, maniokkia, appelsiineja, kaalia, sitruunaruohoa ja papuja. Vähän matkan päässä mutkittelee tie Senegaliin. 

Istumme odottamaan kyläpäällikköä. Ennen hänen tapaamistaan emme voi ryhtyä töihin. Etiketti on tärkeää, protokollan noudattaminen. Islam-oppinut, 90-vuotias Sinna Diallo ottaa meidät vastaan. Hän puhuu pulariksi. Indigon ravitsemusasiantuntija Lamine kääntää minulle ranskaksi. 

-Herra Diallo sanoo, että saapumisesi on Jumalainen tahto, se, että lensit Helsingistä Conakryyn ja tulit sieltä taksilla tänne Maliin, Lamine kääntää. Herra Diallon perheen Champion-niminen koira tassuttelee isäntänsä viereen ja pötkähtää lepäämään.

Kylien viisi haastateltavaa kotitaloutta valitaan niin, että yksi otetaan kylän keskeltä, loput neljä lännestä, idästä, pohjoisesta ja etelästä, yksi kustakin. Siirrymme haastattelemaan pohjoista perhettä. Kysymme heidän juomavedestään. Unicef ja Maailman terveysjärjestö WHO toivat kyliin Ebolan aikaan vedenpuhdistusaineita. Vanha nainen esittelee meille yhtä pulloista. Se on mennyt vanhaksi puolitoista vuotta sitten. Naisen hengitystiet ovat niin pahoin infektoituneet, ettei hänen puheestaan melkein saa selvää. 

Harvalla kyläläisellä on käytössään wc-tila. Se tarkoittaa sitä, että tuhannet ihmiset tekevät tarpeensa luontoon, jolloin myös ulosteperäiset taudit leviävät. Kontaminoituneista luonnonvesistä saadaan myös useimmiten malilaisten juomavesi sekä peltojen kasteluvesi. 

Jokaisella malilaisella on joskus ollut malaria, ”palu” kuten sitä nimitetään täällä sanasta paludisme. Tai jos ei ole, se on ihme. Malarialääkkeitä saa ilmaiseksi Malin sairaalasta. Ainakin jos ne eivät ole loppuneet kesken juuri sillä hetkellä. 

Kotitalouksien välillä Thiérno, Lamine ja Sow esittelevät minulle Pétalin hienoja kasvimaita ja istutuksia. Korkeassa heinässä farkkuihini tarttuu teräviä heinäkukintoja. Kasvin nimi on pularista ranskaan käännettynä Je t’accompagne, kuljen seuranasi. Miten kaunis nimi niin rasittavalle kasville. 

Pétalin läntiseen kotitalouteen hypitään solisevan pienen kosken poikki. Sen yli on rakennettu hutera silta puukepeistä. Kuin olisi jossain seikkailupuistossa ilman turvavaljaita, pohdin kiikkuessani sillalla ja varoessani astumasta harhaan. Sillan jälkeen pujottelemme läpi liaanien, graniittilohkareiden ja korkeiden papuviljelmien. 

Saapuessamme Pétalin toiselle laidalle juon teetä ja odotan, kun muut peseytyvät keskipäivän rukousta varten. Muslimien tulee ennen rukousta pestä kätensä, suunsa, nenänsä, kasvonsa, korvansa, käsivartensa, hiuksensa ja jalkansa. Lapset tuijottavat minua kauempaa puun takaa, kun aikuiset poistuvat rukoilemaan. Niiden nenä vuotaa. Harmattanin hiekka tukkii minunkin sieraimeni ja kuivattaa silmät ja suun. Ilmastonmuutoksen takia kuivakaudella on yhä kuivempaa ja hiekka pöllyää.

Tervehdin lapsia pulariksi. Tervehdys- ja kohteliaisuusilmausten lisäksi ainoat osaamani pularinkieliset sanat ovat tällä hetkellä työtehtävissä oppimani boobo eli vauva sekä dogu reedu, ripuli. Hei, kiitos, mitä kuuluu, hyvää kuuluu, hei hei, vauva, ripuli. En liene kovin hedelmällistä keskusteluseuraa paikallisille. Täytynee petrata hieman paikalliskielen hallintaa. Kaikki ylimääräinen energia on mennyt ranskanopiskeluun.

Eräänä päivänä olemme kaupungilla tekemässä ostoksia, kun Malin "turismivirastosta" tien toiselta puolelta kuuluu kutsu. Herra Oumar Sadiou Souaré haluaa tavata. Hän pitää kirjaa Malin turisteista. Menemme sisään pieneen toimistoon. Seinät on vuorattu hyllyillä, joilta pursuaa myynnissä olevia toimistotarvikkeita. Katson korkealla roikkuvaa taulua, jonne on kirjattu Malissa vierailleiden turistien lukumäärät vuosittain. Vuonna 2012 vierailijoita 1304, vuonna 2013 vierailijoita 837, vuonna 2014 vierailijoita 396, vuonna 2015 vierailijoita 21, vuonna 2016 vierailijoita 198. Ebola-kauhu näkyy lovena herra Souarén keräämässä tilastossa.

Kirjoitan nimeni Malin omaan pieneen vieraskirjaan ja pohdin, löytävätkö turistit tänne upeiden vuorten ja vehreiden laaksojen keskelle koskaan.


Indigon toimiston kyltti kaipaisi hieman maalia

Matkalla töihin

Loura-vuoren huipulta löytyi myös aloe vera -kasvia

Kyläpäällikkö Sinna Diallo ottaa indigolaiset vastaan Pétalissa

Unicefin ja WHO:n ebolaepidemian aikaan alueella jakamaa vedenpuhdistusainetta

Ranskanopiskelua töiden jälkeen

Kylävierailujen välissä kävimme ihastelemassa huikeita maisemia Petenalen laelta. Taustalla työkaverini Kamissa, joka uskaltautui pelottavan lähelle jyrkänteen reunaa.

Herra Souaré tilastoi tähän tauluun vuosittain Malissa vierailleiden turistien määrät.

Oumar Sadiou Souaré Malin turismitoimiston edessä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti