Harmattanin tuloa ja hitaita aamuja

Malin ilma on iltaisin, öisin ja aamuisin viileä. Harmattan on saapumassa. Se on kuiva ja viileä pasaatituuli, joka puhaltaa Länsi-Afrikassa marraskuun ja maaliskuun välillä. Harmattanin puhallus kuljettaa mukanaan pieniä hiekanjyväsiä Saharasta. Kun tuuli myöhempinä viikkoina vielä yltyy, se nostaa pölypilviä ja haittaa näkyvyyttä. Hienon hieno hiekka kuulemma tunkeutuu kaikkialle. Mietin tietokoneeni ja puhelimeni tulevaa kohtaloa hiekkatuulessa. Paikallisten elektroniset laitteet ovat kuulemma koetuksella Harmattanin aikaan. 

Malissa herätään kukonlauluun ja aamunkoiton rukoukseen. Aamuisin haen leipää läheisestä leipomosta eli ”uunilta”, kuten sitä nimitetään täällä ranskankielisellä sanalla four. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään ranskalainen boulangerie: vaihtoehtoja on tasan yksi, sitkeä vehnäpatonki. Mennessäni uunille leipurit opettavat minulle topakasti paikallista kieltä, pularia. He ilostuvat suunnattomasti aina, kun opin jonkun uuden ilmaisun.

Aamut ovat täällä hitaita, pitkiä ja parhaita. Istun aamukahvilla yleensä tunnin, pohdin niitä sun näitä ja menen toimistolle puoli kymmeneksi. Sitä aiemmin paikallisetkaan eivät siellä ole. Paikallisten työkavereiden mielestä aamuisin on Harmattanin hiipiessä kuulemma liian kylmää ja kohmeista, että töitä kannattaisi aloittaa aiemmin. Aamun kylmyys tarkoittaa tällä hetkellä kenties 20 astetta ja hienoista tuulta. Tervetuloa Suomeen, ajattelen. Töitä jatketaan täällä sitten myöhempään illalla.

Kuivakausi on juuri alkanut lokakuussa. Silloin myös koulut alkavat. Sadekauden aikaan heinäkuusta syyskuun loppuun ei ole koulua. Monet nuoret lähetetään silloin Conakryyn tai Senegaliin sukulaisten luo ”näkemään maailmaa”. Perheissä on muutenkin yleistä, että osa lapsista lähetetään muualle opiskelemaan tai asumaan sukulaisten luo. 

Lapsia ja nuoria kulkee viereiseen kouluun Auberge Indigon ohi. Yläkoululaisilla on beiget koulupuvut ja lukiolaisilla sinivalkoiset. Eräänä aamuna menemme koululle ostamaan siellä koululaisten evääksi myytävää papuleipää ja tapaan koulun englanninopettajan. Hän ei ilmeisesti osaa englantia juurikaan. Ennen Malissa työskenteli Rauhanjoukot, Peace Corps, Yhdysvaltain hallituksen vapaaehtoisohjelman työntekijöitä, jotka opettivat tässä lähikoulussamme englantia. 

Sitten vuonna 2014 tuli ebola. Peace Corps lähti, samoin moni muu kansalaisjärjestö. Indigo jäi, ja nyt se on yksi ainoista täällä toimivista järjestöistä. Maliin asti ebolaepidemia ei tosin koskaan ulottunut. Eräällä lounaalla tapaan Unicefin työntekijöitä, jotka ovat tulleet käymään Labésta. Yksi tehtävistäni on selvittää, mitä muita järjestöjä alueella enää toimii. 

Kun ajamme työkaverini Sow'n kanssa moottoripyörällä ympäri keskustaa, Sow naurahtaa aina kun paikalliset lapset huutavat porto, valkoihoinen ja osoittavat minua. - Ennen ebolaa Malissa oli enemmän ulkomaalaisia, nyt sinä olet alueen ainoita. Siksi herätät näin paljon huomiota, hän sanoo. Kotona Aubergella tunnen toisinaan olevani kuin eläintarhan häkissä, kun lapset seisovat hiljaa aidan takana ja tuijottavat. Osa huutaa ”pssst” saadakseen huomioni. Olen varmaan liian suomalainen, kun en kehtaa ajaa heitä matkoihinsa.

Paikallinen raha on likaista haperoa ja summina käsittämätöntä. Yksi euro on noin 10 500 paikallista frangia. Automaatteja on Guineassa ilmeisesti jonkun verran, oletettavasti jossain Conakryn uumenissa. Malin alueella niitä ei ole. Hieman hirvittää kantaa mukana kahden kuukauden budjettia käteisenä. 

Rahansiirtopalveluja tarjoava Western Union toimii Guineassa. Siirtolaisten yksityiset rahalähetykset ulkomailta tänne ovat valtavia. Malissa Western Unionia ei tosin ole. Maliin perustetaan kyllä pian uusi pankki. Se myöntää mikrolainoja alueen pienyrittäjille ja yksityishenkilöille. Sunnuntaimarkkinoilla törmäämme Sow'hon ja Guinean Indigon puheenjohtajaan Souleymaneen, jotka haluavat esitellä meille uutta pankkia. Se perustetaan vanhaan terveyskeskukseen. 

Pankkitiskit ja penkit ovat jo paikoillaan. Nyt odotetaan, että henkilökunta saadaan palkattua ja koulutettua. Hankkeen taustalla oleva iso pankki Labén kaupungissa ehdottaa, että työntekijöitä palkataan viisi. Ilmoittautuneita tilinavaajia on toistaiseksi vasta 50, joten palvelu olisi tällä henkilöstömäärällä sangen yksilöllistä.

Kylävierailut

Olen tähän mennessä osallistunut kylävierailuille Bindossiin, Kansaghiin ja Komedyyn. Matkustamme niihin moottoripyörällä. Kivisiä teitä on hankala ajaa. Välillä jalkapidike osuu kiviin niin, että tömähtää ja kuuluu ikävää kirskuntaa. Moottoripyöriä hajoaa täällä usein. 

Kyliä ympäröi aidat. Niissä käyskentelee paljon kotieläimiä, kanoja, lehmiä, lampaita ja vuohia. Matkalla kyliin harjoittelen Sow'n kanssa ympärillä juoksevien eläinten nimiä ranskaksi. Une vauche, une chèvre, un poulet, un mouton. Le poulet petite, sanon, kun en tiedä kananpoikasta ranskaksi. Silloin Sow korjaa, että un poussin. Joskus emme ymmärrä toisiamme laisinkaan, Sow minun ranskaa ja englantiani (ja vahingossa lipsuvaa espanjaa, kun luulen puhuvani ranskaa), enkä minä Sow'n ranskaa ja pularia. Silloin alamme huutaa toisillemme ”kiinaksi” ja nauramme. Lopulta asiat aina selkiytyvät.

Matkalla Komedyn kylään ohitamme sotilaskasarmin. Olemme lähellä Senegalin ja Malin valtion rajaa, joten Malin hallintoalueelle on asemoitu sotilaita. Tourén aikaan 1960- ja 70 -lukuvuilla maassa oli vainoa ja poliisin "yövierailuja", mutta varsinaista sotilaallista tai kapinallisten konfliktia Guineassa ei ole ollut samalla tavalla kuin naapurimaissa Liberiassa, Norsunluurannikolla ja Sierra Leonessa. Toimivaa demokratiaa tai poliittista vakautta maassa ei kuitenkaan ole ollut, eikä ole edelleenkään.

Mikäli asiat toimisivat, Guinealla olisi edellytykset vaikka minkälaiseen kehitykseen. Täällä on mielenkiintoinen kulttuuri (missäpä ei olisi) ja huikea luonto, edellytyksiä turismille vaikka kuinka paljon. On runsaat luonnonvarat, rauhaa, kasviksia, hedelmiä, viljaa, kahvia, maapähkinöitä ja vaikka mitä muuta vientiin. Jos asiat vaan toimisivat. Mutta miten turismi voi levitä ja tuotteita viedä ja tuoda naapurimaasta, kun yksistään jo tiet ovat niin järkyttävässä kunnossa? Muista haasteista puhumattakaan.

Kylissä vaatteita on ripustettu sinne tänne pensaiden ja kivien päälle kuivumaan. Saapuessamme perille kotia hoitavat naiset ovat paikalla pienimpien lasten kanssa. Miehet ovat töissä ja isommat lapset koulussa. Iltapäivällä lukiolaistytöt tulevat koulusta lounastauolle kotiin. Moni heistä on jo synnyttänyt ensimmäisen lapsensa, mutta saanut onneksi jatkaa vielä koulussa. Monella lapsella on nuhaa. Muutamilla paikalla olevilla miehillä on toppatakit päällä, sillä yöt ja aamut ovat täkäläisen mittapuun mukaan kylmiä. Monilla on varvastossut jalassa. Niillä on hankala kävellä, sillä maasto on kiviä ja soraa. Suuhygienia on kamalassa jamassa, monilla on mädäntyneet hampaat tai ei hampaita ollenkaan. Huono suuhygienia johtaa moniin kalliisti hoidettaviin sairauksiin, kun taas ennaltaehkäisevät toimet, kuten hampaiden pesu, olisi rutkasti halvempaa.

Useimmiten kylissä on keittiölle oma pieni savimaja. Ruokaa laitetaan avoimessa tulisijassa ilman kunnollisia hormituksia. Savu jää leijailemaan sisälle. Käyn yhdessä keittiössä sisällä. Savun katku on karmea. Se polttelee kurkussa ja kirvelee silmissä. Malissa eletään kädestä suuhun: mitään puolivalmisteita ei ole, saati valmistetun ruuan säilytysmahdollisuuksia. Kaiken aikaa täytyy siis kokata ja valmistaa ruokia alusta asti. Liottaa papuja, pestä riisiä ja kyniä kanaa. Siihen kuluu tavattomasti aikaa. 

Jatkuva savimajakeittiön savussa kokkaaminen aiheuttaa paikallisille silmä- ja hengistyselinsairauksia. Malissa olen kohdannut todellisuudessa niitä terveyshaittoja ja tauteja, joista opin kehitysmaalääketieteen kurssilla keväällä 2013. (Erinomainen kurssi, jota suosittelen kaikille kehitysmaakysymysten parissa työskenteleville ja aiheesta kiinnostuneille alasta riippumatta.) Kehitysmaiden valtavat tautitaakat ovat rasite maiden kansantaloudelle ja kaikelle kehitykselle. Jos haluaa tehdä esimerkiksi liiketoimintaa kehitysmaissa, on olennaista ymmärtää kulttuurin, politiikan ja talouden lisäksi myös paikallisten terveyshaasteita.

Kylissä on pieniä kasvimaita. Niillä kasvaa kylästä riippuen papaijaa, kahvia, avokadoja, tomaatteja, appelsiineja, mahdariineja ja sitruunoita, joskus muutamia kautsupuita, joista saadaan koaguloitua lateksia. On perunaa, bataattia, banaaneja, maissia ja papuja. Pohdin, miksi Malissa ei saa mistään ostettua hyvää kahvia, vaikka esimerkiksi liberiankahvia viljellään täällä. Joskus aamuisin ajamme Sow'n, Laminen ja Sirifoun kanssa paikalliselle ”bensikselle” juomaan senegalilaista kahvia, café toubaa, johon on lisätty inkivääriä. Se maistuu hyvin pikantille ja polttelee suussa. 

Indigon työntekijät Lamine ja Sirifou pitävät kyläläisille osallistavan työpajan ravitsevasta ruokavaliosta. He valmistavat kyläläisten kanssa maapähkinätahnasta, riisijauhosta ja maitojauheesta koostuvaa velliä, kala-kasvissosekeittoa ja papuhöystöä, ja kertovat samalla, mitä vitamiineja ja kehitykselle ja hyvinvoinnille tärkeitä hivenaineita kussakin raaka-aineessa ja ruoka-annoksessa on. 

Kala muussataan soppaan silmineen, ruotoineen ja nahkoineen. Raaka-aineet hyödynnetään mahdollisimman hyvin. Kurpitsasta katsotaan tarkasti, että vitamiineja sisältävää kuorta ei kuorita pois liiaksi, pelkästään kovimman uloimman kuoren verran. Maistan valmista keittoa. Se haiskahtaa hieman raa'alta kalalta. Papuhöystö on hyvää. Pavut tosin ovat ilmeisesti kalliita täällä.

Kylien naiset synnyttävät usein viidestä kymmeneen lasta. Tämä tarkoittaa, että he ovat pitkän jakson elämästään joko raskaana tai imetysvaiheessa. Sirifou ja Lamine opastavat naisille, mikä on hyvä imetysasento, ja mitä raskaana olevan naisen kannattaa syödä. Naiset hoitavat Guineassa kotitalouden, laittavat ruokaa, pyykkäävät ja hoitavat lapsia. 

Naisilla on tietyllä tapaa myös paljon valtaa perheen sisällä, etenkin suvun vanhemmilla naisilla. Heillä saattaa kuulemma monesti olla viimeinen sana mitä tulee perheen sisäisiin asioihin, kuten naimisiinmenoon tai koulutukseen. Naisten sukuelinten silpomista tapahtuu edelleen, vaikka se on kielletty lailla. Miesten moniavioisuus on yleistä, samoin lapsimorsiamet: arvioiden mukaan kaksi kolmesta tytöstä joutuu täällä naimisiin ennen 18-vuotispäiväänsä. 

Kuivakauden aikaan naiset jäävät yleensä kotiin, kun miehet lähtevät Senegaliin tai muualle etsimään töitä, kun vedenpuutteessa viljely täällä on vaikeampaa kuin sadekaudella. Huomaan, että nyt keskustan alueen torimyyjät ovatkin useimmiten juuri naisia. Ilmastonmuutos vaikeuttaa viljelyä, sillä kuivakaudella on entistä kuivempaa ja kuumempaa, ja toisaalta sadekaudella sateet ovat entistä runsaampia.

Yleisimmät sairaudet kylissä ovat syyhy ja malaria. Paikalliset juovat kaivovettä tai hakevat juomavetensä puroista ja joista. Tauteja ja loisia on paljon. Lääkkeet ovat kalliita, eikä niihin useimmiten ole varaa. Lisäharmia aiheuttaa se, että maahan tuodaan paljon väärennettyjä lääkkeitä. Väärennettyjen lääkkeiden markkinat ovat uskomattoman ilkeää ja julmaa bisnestä.

Kun joku kuolee, syntyy tai sairastuu, kaikkien sukulaisten on osallistuttava juhla- tai surumenoihin. Silloin koulut ja kaupat sulkevat ovensa. Juhlallisuuksia ja surumenoja on kaiken aikaa, joten koulut, liiketoiminta ynnä muut palvelut lakkaavat usein, varsinkin kun puolet prefektuurista on sukua keskenään. 

Miten sellainen alue voi toimia, jossa yhteiskunnan perustoiminnot ja -palvelut katkeavat koko ajan? Joskus ne, joilla on varaa, tilaavat työntekijöitä esimerkiksi Labén kaupungista siksi, että näiden työnteko on luotettavampaa: neljän tunnin automatkan päästä ei pääse heti lipeämään sukulaisten luo onnen tai onnettomuuden sattuessa, ja työt tulevat todennäköisemmin tehdyksi.

Kun lähdemme kylästä, lapset ja osa aikuisista lähtevät saattamaan meitä koko matkan kylän portille. Se on paikallinen tapa, saattaa vierasta mahdollisimman pitkälle.

Indigon toimisto Malissa

Malin sunnuntaimarkkinoilla

 

Tutustumassa Malin uuteen pankkiin. Indigon puheenjohtajanakin toimiva Souleymane on ollut perustamassa myös pankkia ja esittelee tiloja.

Indigon paikalliset ravitsemusasiantuntijat vaihtamassa kuulumisia kyläläisten kanssa ennen opetustuokion alkamista.

Sain Komedyn kyläläisiltä lahjaksi kylässä kasvatettuja hienoja tomaatteja

Senegalilaista inkiväärillä maustettua Café Toubaa paikallisella "bensiksellä". Etualan viinapulloissa myydään bensaa.

Kala-kasvissosekeiton ja vellin ainekset

Indigon työntekijä Sirifou valmistamassa kyläläisten kanssa maapähkinätahnasta, riisijauhosta ja maitojauheesta koostuvaa velliä, jota suositellaan täällä osaksi erityisesti pienten lasten ruokavaliota.